Aluevaltuuston kyselytunneilla aluevaltuutetuilla on mahdollisuus esittäää kysymyksiä hyvinvointialueen hallintoa, taloutta ja palvelutuotantoa koskevista asioista.
Jätin aluevaltuuston kyselytunnille 27.4.2026 seuraavan valtuustokyselyn:
Pirkanmaan huumaustapausten tilanteesta
Valtakunnallisesti opiskelijapiireissä on herännyt huoli juhlissa tapahtuvista huumauksista. Yle uutisoi 16.4., että Jyväskylässä opiskelijajärjestö on alkanut jakaa huumauksia ehkäiseviä mukinsuojia. Vaikka Sisä-Suomen poliisi toteaa uutisessa, ettei huumaustilanteiden määrä ole tilastollisesti lisääntynyt, opiskelijoiden esiin nostamaan huoleen on mielestäni silti suhtauduttava erittäin vakavasti.
Huumatuksi tuleminen voi olla vakava fyysistä terveyttä uhkaava tilanne, mutta se horjuttaa myös henkistä hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Viime vuosina on uutisoitu muun muassa Iltasanomien ja Ylen toimesta siitä, että esimerkiksi tyrmäystippojen tutkiminen on haastavaa, tilastoinnissa on puutteita ja rikosilmoituksia tehdään tapauksista vain harvoin.
Kysyn seuraavaa:
- Onko huumaustapausten tilannetta seurattu, ja onko Pirkanmaalla havaittu huumaustapausten lisääntymistä?
- Miten huumaustilanteiden tutkimista ja tilastointia voitaisiin Pirkanmaalla kehittää? Miten yhteistyötä poliisin kanssa voitaisiin kehittää, jotta huumaustapausten selvittämistä saataisiin tehostettua?
- Uutisessa käy ilmi, että jyväskyläläiset opiskelijat toivovat selkeitä ohjeita siitä, miten toimia mahdollisessa huumaustapauksessa. Voisiko Pirha tarttua tähän Pirkanmaalla ja tehdä yhteistyötä mm. paikallisten opiskelijajärjestöjen kanssa tietoisuuden lisäämiseksi?
- Miten huumausten uhriksi joutuneiden henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan? Tehdäänkö tässä yhteistyötä järjestösektorin kanssa, ja miten tätä yhteistyötä sekä uhrien psykososiaalista tukea voitaisiin edelleen kehittää?
Huom!
Mikäli epäilet huumatuksi tulemista toimi seuraavasti:
- Pyydä apua esimerkiksi kaveriltasi tai ravintolassa ollessasi ravintolan henkilökunnalta ja hakeudu turvaan. ÄLÄ MENE YKSIN minnekään.
- Hakeudu terveydenhuollon päivystykseen tai tarvittaessa Seri-tukikeskukseen, joka palvelee, jos huumaamiseen on liittynyt tai epäilet liittyneen seksuaalista väkivaltaa.
- Tee rikosilmoitus, huumaaminen on vakava rikos.
- Hae apua ja tukea. Rikoksen uhriksi joutuminen voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Älä jää mahdollisten vaikeiden tunteiden kanssa yksin. Esimerkiksi Rikosuhripäivystys sekä Mieli ry:n kriisipuhelin tukevat. Seksuaaliväkivaltaa kokeneille apua tarjoaa esimerkiksi raiskauskriisikeskus tukinainen.
Jos epäilet, että ystäväsi on huumattu, älä jätä häntä yksin. Huolehdi, että hän saa apua ja että hän pysyy turvassa.
Lisätietoa esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen sivuilta.
Saamani vastaus kyselyyn:
Onko huumaustapausten tilannetta seurattu, ja onko Pirkanmaalla havaittu huumaustapausten lisääntymistä?
Vastaus:
Hyvinvointialueella ei ole aukotonta tapaa seurata nimenomaan huumatuksi tulleiden määrää, osana kaikkia huumausainetta käyttäneistä. Selkeää nousua tyrmäystippojen käytöstä emme ole havainneet.
Huumatuksi tulemista ei kirjata rakenteisesti potilastietojärjestelmään, emmekä pysty seuraamaan ilman käsityötä ja avointa sanahakua tilanteen kehitystä päivystyksessä. Silloinkin tulos on osin epäluotettava, koska näytteet otetaan päivystyksessä virka-apuna, mutta vastaukset eivät tule
päivystykseen tiedoksi. Päivystyksessä potilaan vammat kirjataan aina, mutta poliisin pyytämät näytteet, mukaan lukien tyrmäystipat otetaan vasta poliisin virka-apu pyynnön perusteella. Näytteet
tutkitaan poliisin toimesta ja oikeus ratkaisee tahallisuuden tilanteessa. Yhteydenotto poliisiin ja rikosilmoitus vaaditaan siis aina, että näytteitä tutkitaan.
Seri-tukikeskus tarjoaa seksuaaliväkivaltaa kohdanneille matalan kynnyksen hoitoa, psyykkistä tukea ja kriisiapua sekä huolehtii oikeuslääketieteellisistä tutkimuksista. Seri-tukikeskuksen hoitoa voi saada myös ilman rikosilmoituksen tekemistä, mutta näytteitä ei oteta, jos potilas ei aio tehdä
ilmoitusta. Seri-tukikeskuksen potilaista suurimmasta osasta otetaan tyrmäystippanäytteet. Näytteet voidaan ottaa 2 viikkoon asti, jos henkilö hakeutuu Seri-keskuksen tutkimuksiin. Vaikka näytteitä otetaan 14 vrk asti, ovat mahdollisimman nopeasti otetut näytteet (muutaman päivän sisään)
kuitenkin luotettavimpia.
Vuonna 2025 Seri-tukikeskuksessa otettiin intoksikaationäytteitä 134 potilaasta (190 ensikäyntiä). Vuonna 2024 oli 174 ensikäyntiä, joista 77 johti rikosilmoitukseen. Näistä lähes kaikista oli otettu intoksikaationäytteet. Myöskään Seri-tukikeskus ei kuitenkaan saa tietoa, kuinka paljon poliisi näitä
oikeasti tutkii ja mitä sieltä löytyy.
Miten huumaustilanteiden tutkimista ja tilastointia voitaisiin Pirkanmaalla kehittää? Miten yhteistyötä poliisin kanssa voitaisiin kehittää, jotta huumaustapausten selvittämistä saataisiin tehostettua?
Vastaus:
Pirkanmaalla huumaustilanteiden tutkimista ja tilastointia voidaan kehittää kirjaamisen ohjeistuksen tarkistamisella, vahvistamalla tiedonkeruuta sekä lisäämällä vielä operatiivista yhteistyötä poliisin kanssa.
Poliisin kanssa yhteistyötä yksittäistapauksissa määrittää lainsäädäntö esimerkiksi tietojen luovuttamisen ja yksilön suojan näkökulmasta. Tällä hetkellä päivystyksellä on säännölliset yhteistyöpalaverit poliisin kanssa noin 6 kk välein. Huumausrikosten tutkimisessa ja tilastoinnissa on poliisilla päävastuu, Pirha osallistuu ja auttaa siten, kun se lainsäädännön puitteissa on mahdollista.
Hyvinvointialueella on hiljan yhdenmukaistettu tyrmäystippaohje yhdenmukaiseksi poliisin ohjeistuksen kanssa.
Uutisessa käy ilmi, että jyväskyläläiset opiskelijat toivovat selkeitä ohjeita siitä, miten toimia mahdollisessa huumaustapauksessa. Voisiko Pirha tarttua tähän Pirkanmaalla ja tehdä yhteistyötä mm. paikallisten opiskelijajärjestöjen kanssa tietoisuuden lisäämiseksi?
Vastaus:
Jyväskyläläisten opiskelijoiden toive selkeistä ohjeista ei ole paikallinen poikkeus. Sama tarve näkyy Pirkanmaalla: nuoret kohtaavat huumaustilanteita, mutta eivät aina tiedä, miten toimia, milloin hakea apua tai miten tukea kaveria. Tämä on juuri sellainen ilmiö, jossa hyvinvointialueella on mahdollisuustoimia proaktiivisesti.
Pirkanmaalla yhteistä työtä turvallisemman yöelämän puolesta on tehty Pirkanmaan hyvinvointialueen, järjestötoimijoiden, oppilaitosten sekä ravintola-alan yrittäjien kanssa.
Tätä työtä ollaan nyt jatkamassa Pirhan, Setlementti Tampereen ja muiden toimijoiden kanssa. Ensi syksylle on tulossa Turvallisemman yöelämän – kampanja. Kampanjaa ja sen materiaaleja jalkautetaan yöelämän toimijoiden tiloihin, viestintäkanaviin ja opiskelutapahtumiin. Tavoitteena on turvallisemman yöelämän vahvistamisen lisäksi päihdehaittojen ja seksuaalisen häirinnän ja seksuaaliväkivallan ehkäisy.
Huumaustapausten ehkäisytyössä ja huumaustilanteisiin liittyvien toimintamallien selkeyttämisessä ja jalkauttamisessa on mahdollista tiivistää yhteistyötä paitsi ulkoisten kumppaneiden myös Pirkanmaan hyvinvointialueen eri toimijoiden kesken. Tärkeässä roolissa eri toimijatahojen suuntaan, erityisesti järjestöyhteistyössä, on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimissä tehtävä väkivallan ehkäisytyö. Opiskeluhuollossa tehtävä yhteistyö oppilaitosten ja opiskelijajärjestöjen kanssa on lakisääteistä. Pirkanmaan hyvinvointialue tekee yhteistyötä myös korkea-asteen opiskelijoille opiskeluterveydenhuollon palveluita tuottavan Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön kanssa.
Yhteistyö alueen toimijoiden kesken on kustannustehokas, vaikuttava ja hyvinvointialueen strategisiin tavoitteisiin sopiva tapa lisätä turvallisuutta ja tietoisuutta huumaustilanteissa. Yhteistyön avulla voidaan jalkauttaa ohjeistusta opiskelijoille siitä, miten toimia huumaustilannetta epäiltäessä, esimerkiksi kuinka tyrmäystipat voi tunnistaa, miten pitää toimia ja milloin tarvitaan poliisin tai päivystyksen apua.
Miten huumausten uhriksi joutuneiden henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan? Tehdäänkö tässä yhteistyötä järjestösektorin kanssa, ja miten tätä yhteistyötä sekä uhrien psykososiaalista tukea voitaisiin edelleen kehittää?
Vastaus:
Akuutissa tilanteessa apua voi hakea normaalien tapaan digiklinikan, kiirevastaanottojen ja päivystyksen kautta. Myös sosiaali- ja kriisipäivystys, Seri-keskus ja valtakunnallinen rikosuhripäivystys voivat auttaa. Myös sosiaalipäivystäjä tai psykiatrinen sairaanhoitaja voi olla mukana hoidon kokonaisuudessa ja jatkohoidon järjestelyissä.
Akuuttivaiheen jälkeen psykososiaalista tukea tarjotaan tarvittaessa samaan tapaan kuin muissakin vastaavissa tilanteissa, riippuen siitä miten voimakas reaktio uhrilla on ja millaisin oirein. Opiskelijoille palvelut tarjotaan ensisijaisesti toisen asteen tai korkea-asteen opiskeluterveydenhuollosta.
Pirkanmaan hyvinvointialueen toisen asteen opiskeluhuoltoon ei ole nopean kartoituksen perusteella hakeutunut huumausten uhreiksi joutuneita opiskelijoita, mutta tarvittaessa tukea voivat antaa kaikki
ammattiryhmät (terveydenhoitajat, psykologit, kuraattorit, lääkärit). Myös Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön palveluihin hakeutuneet avun tarvitsijat ovat olleet yksittäisiä ja palvelutarpeeseen on ollut mahdollista vastata opiskelijoiden ensisijaisten palveluiden puitteissa. Järjestöyhteistyö on silti merkittävä osa väkivallan kohteeksi joutuneiden auttamisen kokonaisuutta.
Jätä kommentti