Lähipalvelut ovat terveydenhuoltojärjestelmän selkäranka. Saavutettava perusterveydenhuolto ja ennaltaehkäisevät palvelut on turvattava jokaiselle.

Lähipalveluiden turvaaminen ja palveluiden keskittäminen herättävät paljon keskustelua sekä tunteita ja ymmärrän tämän varsin hyvin. Huoli hoitoon pääsystä on todellinen ja tässä sotekriisissä korostuu.

Keskustelussa on lähdettävä liikkeelle siitä, että jokainen saa oikea-aikaista hoitoa.Tämä on paitsi inhimillisesti, myös taloudellisesti kestävämpää. Hyvinvointialueilla on tärkeä rooli palveluiden tuottajana – terveydenhuoltopalvelut eivät noudata kuntarajoja, vaan ovat hyvinvointialueella jokaisen palveluita. Alueiden avulla pystymme tarkastelemaan terveydenhuoltoa laajemmassa kokonaisuudessa ja sitä, miten tämä laajempi kokonaisuus palvelee alueiden asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Lähipalveluita voimme turvata keskuksien lisäksi osittain etänä tai kiertävillä palveluilla, jolloin hoitaja, lääkäri tai molemmat ovat paikalla esimerkiksi viikoittain. Hyvinvointialueiden vaikea taloustilanne vaatii luovia ratkaisuja, ja jos huolellisen vaikutusarvioinnin jälkeenkin päädytään esimerkiksi terveyskeskuksen lakkauttamiseen, tilalle on tarjolla muitakin tapoja toteuttaa palveluita. Joidenkin palveluiden keskittäminen, esimerkiksi hoidon laadun varmistamiseksi, ei saa tarkoittaa hoitoon pääsyn vaikeutumista. 

Loppuun voisin todeta, että tarvitsemme alueille verotusoikeuden. Siten alueilla olisi paremmat mahdollisuudet hoitaa tehtäväänsä ja taata palveluiden taso ja laatu. Verotusoikeus vähentäisi valtion sekaantumista alueiden talouteen, jolloin valta päättää asioista olisi todellisesti alueilla. Tulevaisuudessa näemme, ovatko lähipalveluihin tehdyt säästöt todellisuudessa säästöjä. Itse en aio jäädä pidättelemään hengitystäni.